Pienillä muutoksilla voit avata tilaa pienille ja isoille unelmille.
-Fengshuillen-

Heippa!
Olen koulutukseltani terveydenhoitaja ja ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi on aina ollut minulle tärkeää. Olen lapsesta asti ollut utelias, tarkkaileva ja kiinnittänyt huomiota pieniin yksityiskohtiin.
Lapsuudessa vietin aika paljon aikaa isäni rakennustyömailla, joten erilaiset rakennukset ja tilat tulivat tutuiksi jo pienenä. Myöhemmin maalailin laudanpätkiä ja tein ensimmäisiä kesätyörahojani ja samoihin vuosiin mahtui myös usean vuoden suunnistusharrastus. Kartat ja kompassi jäivät siitä vahvasti mukaan elämään ja ehkä juuri niiden kautta kehittyi tapa hahmottaa erilaisia tiloja ja tunnelmia.
Vuonna 2015 kävin ensimmäistä kertaa energiahoidossa ihan puhtaasta uteliaisuudesta. Kokemus avasi oven uudenlaiseen ajatteluun. Samoihin aikoihin löysin fengshuin ja pikkuhiljaa aloin kiinnostua siitä yhä enemmän.
Kotiäitivuosien aikana aloin kiinnittää entistä enemmän huomiota kodin tunnelmaan ja tavaroiden määrään. Kun tavaraa kertyi, myös oma olo tuntui kuormittuneemmalta. Aloin vähitellen karsia ja selkeyttää kotia ja huomasin nopeasti, miten suuri vaikutus sillä oli omaan oloon ja jaksamiseen. Kun ympärillä oli vähemmän ylimääräistä, olo keveni.
Vuonna 2021 talomme myynnin yhteydessä hyödynsin fengshuin oppeja käytännössä (bagua-karttaa apuna käyttäen) ja sain jälleen vahvistusta siitä, kuinka vahvasti koti ja ympäristö voivat vaikuttaa elämään ja sen muutoksiin.
Hoitotyössä olen vuosien aikana nähnyt monia koteja. Samankaltaisista pohjaratkaisuista huolimatta tunnelmat ovat voineet olla täysin erilaisia. Toisissa on ollut heti helppo ja kevyt olla, kun toisissa taas olo on tuntunut raskaammalta tai levottomalta. Tämä on saanut minut pohtimaan yhä syvemmin sitä, miten vahvasti ympäristö meihin vaikuttaa.
Nykyään haluan auttaa muita luomaan koteja, joissa on hyvä olla. Koteja, joissa energia virtaa ja arki on kevyempää.
<3:llä Katri