Mitä fengshui on?

Fengshui on tuhansia vuosia vanha kiinalainen ympäristöoppi, jossa tarkastellaan ihmisen ja kodin välistä yhteyttä. Se tarjoaa yhden tavan tarkastella sitä, miltä sinun koti tuntuu ja millä tavalla koti voi vaikuttaa omaan hyvinvointiimme ja arkeemme.

Fengshuita voi toki tarkastella missä tahansa ympäristössä, mutta minulle luontevin ympäristö puhua siitä on koti. Ihan jo senkin takia, koska vietämme kotona yleensä paljon aikaa.

Fengshui ja kodin energia

Fengshuissa puhutaan paljon chistä eli elämänenergiasta. Ajatuksena on, että chi liikkuu kodissamme. Kun energia pääsee liikkumaan tasapainoisesti, koti voi tuntua miellyttävämmältä ja rauhallisemmalta.

Jos kodissa on ahtaita kulkuväyliä tai tasot ovat jatkuvasti täynnä, koti voi tuntua helposti tukkoiselta. Fengshuin näkökulmasta myös chin ajatellaan tällöin liikkuvan vaikeammin. Esimerkiksi jos eteinen on täynnä kenkiä ja tavaroita, kotiin saapuminen voi tuntua jo heti kaoottisemmalta. Kun tavaraa karsitaan ja kulkureiteille jätetään enemmän tilaa, koti tuntuu heti avarammalta ja hengittävämmältä ja samalla myös energia pääsee virtaamaan vapaammin.

Fengshuissa kodin energiaa tarkastellaan myös viiden elementin kautta ja niiden välisellä tasapainolla on tässäkin tärkeä merkitys, tästä lisää alempana.  

Kyse ei ole kuitenkaan siitä, että kodin pitäisi olla täysin tyhjä tai minimalistinen, vaan siitä, että tavaroille on oma paikkansa ja kodissa on riittävästi tilaa olla ja elää.

Kodin fengshuita voi tarkastella myös näillä kysymyksillä:

  • Miten huonekalut on sijoiteltu ja miten tilassa liikutaan?
  • Onko kodissa riittävästi valoa?
  • Millaiset värit, materiaalit ja muodot ympäröivät sinua?
  • Tuntuuko kodissa hyvältä ja levolliselta olla?
  • Onko tavaraa liikaa tai jotain, mikä häiritsee omaa oloa?
  • Tukevatko kodin eri tilat niiden käyttötarkoitusta ja omaa arkeasi?

Fengshui ei ole tietty sisustustyyli 

Fengshui ei ole uskonto eikä tietynlainen sisustustyyli. Kaikkien "fengshui-kotien" ei tarvitse näyttää samanlaisilta.

Toinen kaipaa kotiinsa rauhaa ja selkeyttä, toinen ehkä enemmän elävyyttä ja inspiraatiota. Fengshuissa kiinnostavaa onkin se, miten koti voi tukea juuri sinua ja sinun tapaasi elää.

Minulle fengshuissa tärkeintä ei ole se, miltä kodin pitäisi näyttää, vaan se, miltä siellä tuntuu olla.

Voisiko oma kotisi tukea sinua vielä paremmin esimerkiksi rauhoittumisessa tai keskittymisessä?

Miltä sinusta tuntuu, kun olet kotona?

 Fengshui ja viisi elementtiä


Chi-energian lisäksi fengshuissa puhutaan myös paljon viidestä elementistä ja niiden välisestä tasapainosta. Elementit ovat puu, tuli, maa, metalli ja vesi. Nämä elementit vaikuttavat sinuun eri tavalla jokaisessa tilassa. 

Fengshuin mukaan kaikki luonnossa esiintyvä voidaan liittää johonkin näistä viidestä elementistä ja niiden kautta voit tarkastella kotisi tasapainoa sekä sen vaikutusta hyvinvointiisi.

Kun elementit ovat keskenään tasapainossa, kotiisi syntyy harmoniaa, joka tukee kehoasi ja mieltäsi. Luonnossa nämä elementit ovat tasapainossa luonnostaan!


Voit tuoda elementtejä kotiisi esimerkiksi väreillä, muodoilla, materiaaleilla, huonekaluilla, tekstiileillä ja erilaisilla sisustusesineillä. Ne voivat olla pieniä yksityiskohtia tai isompia sisustusvalintoja. 

Kun kotonasi on "hyvä fengshui", myös sinä voit paremmin.

Miten fengshuin viisi elementtiä vaikuttaa kodissasi?


Tutustu viiteen elementtiin ja siihen, miten ne vaikuttavat kodissasi. Kun nämä elementit ovat kotonasi tasapainossa, koti tuntuu harmonisemmalta ja se heijastuu myös sinuun.

PUU

Puun elementti edustaa kasvua ja uusiutumista. Sen energia on eteenpäin suuntautuvaa ja elinvoimaista. Puu kannustaa liikkeeseen, muutokseen ja omien unelmien tavoitteluun. Puu muistuttaa meitä luonnollisesta rytmistä. Puu tukee rohkeutta ja kykyä kasvaa omaksi itsekseen. 

Kotona puun elementti näkyy muun muassa vihreänä värinä, puumateriaalina, pystysuorina ylöspäin kohoavina muotoina (ajattele puita luonnossa) ja viherkasveina.

Jos puuta on kotona liikaa, se voi aiheuttaa mm. levottomuutta ja keskittymisvaikeuksia. 


MAA

Maan elementti edustaa vakautta ja turvaa. Sen energia on hoivaavaa ja kannattelevaa. Maan energia muistuttaa, että olet turvassa. Maa maadoittaa ja auttaa hidastamaan tahtia. Se luo pohjan, jolle kaikki muu voi rakentua ja vahvistaa luottamusta ja kärsivällisyyttä ja sisäistä tasapainoa. 

Kotona maan elementti näkyy muun muassa keltaisena ja ruskeana värinä, neliönä ja suorakulmaisina muotoina ja keramiikkana. 

Jos maan elementtiä on kotona liikaa, se voi aiheuttaa asukkaissa pysähtyneisyyttä ja saamattomuutta.

TULI

Tulen elementti on elinvoiman ja intohimon lähde! Sen energia lämmittää, valaisee ja vie voimakkaasti eteenpäin sekä räiskyy! Tuli sytyttää innostuksen ja auttaa ilmaisemaan itseä ja astumaan esiin! Oikeassa tasapainossa tuli luo avoimuutta ja elämäniloa. 

Kotona tulen elementti näkyy muun muassa punaisen ja oranssin värinä, kolmion muotona sekä esimerkiksi kynttilöinä ja takkana. 

Jos tulen elementtiä on kotona liikaa, se voi aiheuttaa asukkaissa mm. äkkipikaisuutta ja kärsimättömyyttä. 

VESI

Veden elementti on hyvin voimakasta. Fengshuissa vesi liittyy intuitioon ja syvään ajatteluun. Se muistuttaa meitä päästämään irti liiallisesta kontrollista ja luottamaan siihen, että asiat etenevät ajallaan. Ajattele veden virtaavuutta luonnossa. Veden energia tukee yhteyttä omiin tunteisiin.  

Kotona veden elementti näkyy muun muassa mustana ja tummansinisenä värinä, aaltomaisina muotoina ja erilaisina vesiaiheina.

Jos veden elementtiä on kotona liikaa, se voi aiheuttaa asukkaissa ylikorostunutta pohdintaa tai pelkoja, oma energia voi tuntua valuvan muualle. 

METALLI 

Metallin elementti tuo selkeyttä ja järjestystä kotiin. Sen energia on kirkas ja täsmällinen, auttaen erottamaan olennaisen epäolennaisesta. Metallin energia "leikkaa pois kaiken turhan" (luonnossa metalli leikkaa puun). Metalli liittyy älyyn, rakenteisiin ja tarkkuuteen, mutta myös irtipäästämiseen ja siihen, että uskallamme päästää irti vanhasta ja tehdä tilaa uudelle.

Kotona metallin elementti näkyy muun muassa harmaana ja valkoisena värinä, vaaleina metallinhohtoisina pastellisävyinä, pyöreinä muotoina ja erilaisina metalliesineinä.

Jos metallin elementtiä on kotona liikaa, se voi luoda kovan ja kylmän vaikutelman, sisäänpäinkääntyneisyyttä ja määräilevää toimintaa.

Yleisesti ottaen suomalaisissa kodeissa on usein paljon metallin elementtiä, joten tähän on hyvä kiinnittää huomiota, että sitä ei olisi liikaa. 

Viisi elementtiä muodostavat perustan harmoniselle kodille. Viisi elementtiä huomioidaan myös kodin bagua-kartassa.